Olen globaalin ympäristökasvatushankkeen parissa sekä myös eri maiden Maan ystävien teemoja ja kamppanjoita tutkiessani miettinyt paljon globaalien ongelmien syitä. Itse asiassa tein tätä myös oman graduni parissa. Oma päätelmäni on, että erilaiset syyt voidaan asettaa lähes kerroksittain toistensa päälle ja harva kuorii kaikki kerrokset päästäkseen syvemmälle ilmiöiden syihin. Tämä ilmenee hyvin esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla: melkein kaikkien maiden Maan ystävät yhdistävät (nettisivujensa perusteella) ilmastonmuutoksen ja energian (ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden käytön) toisiinsa, mutta hyvin harva jatkaa ajatuskulkua. Miksi käytämme niin paljon energiaa? Miksi käytämme muutenkin niin järkyttävän paljon luonnonresursseja? Miksi tuhoamme maaperän, vesistöjen puhtauden, metsät? Ja riittääkö, että siirrymme uusiutuviin energianlähteisiin ja erinäisiin tapoihin rajoittaa yritysten toimintaa? Vaikka ne ovat hyviä lääkkeitä, ne eivät poista itse sairauksia. Täytyy mennä syvemmälle.
Törmäsin opintojeni aikana muun muassa kanadalaisen tutkijan ja professorin, Matthew Patersonin, töihin ja etenkin hänen teoksensa Understanding Global Environmental Politics: Domination, Accumulation, Resistance (2001) iski kovaa ja syvältä. Patersonin mukaan (2001, 42–52) globaalit ympäristöongelmat juontuvat ennen kaikkea neljästä maailmanpoliittisesta valtarakenteesta: valtiojärjestelmästä, kapitalismista, tiedosta (modernista tieteellisestä ja teknokraattisesta rationaalisuudesta) ja patriarkiasta. Näistä ensimmäinen, territoriaalisesti määritelty valtiojärjestelmä, on ongelmallinen, koska se perustuu alueellisesti määriteltyyn sodankäyntiin, kilpailuun ja identiteetin rakentamiseen, markkinaehtoiseen varallisuuden haalimiseen (jolla se rahoittaa ja oikeuttaa olemassaolonsa), ympäristöongelmien vastuun siirtämiseen ja hierarkian normalisointiin myös muissa elämän osa-alueissa.
Kapitalismi (sosiaalinen systeemi, joka perustuu lisäarvon – toisin sanoen liikevoittojen – tuottamiseen työvoiman kaupallistamisen kautta) on sen sijaan ongelmallinen, koska se perustuu talouskasvun välttämättömyyteen (muutoin edessä on talouskriisi, lama), asioiden kaupallistamiseen, voittojen maksimointiin sekä globaaliin epätasa-arvoon (ainoa keino, jolla rikkaat maat voivat siirtää vaaralliset jätteensä köyhempiin maihin ja riistää nämä luonnonresursseistaan).
Tieto – tai tarkemmin ottaen moderni tieteellinen ja teknokraattinen rationaalisuus – taas viittaa laajalti vallitsevaan näkemykseen ihmisen ja luonnon erillisyydestä tai kaksijakoisuudesta, jonka myötä luonto nähdään useimmiten hyötytavarana, ”luonnonresursseina”. Modernit tietoihanteet tarkoittavat myös sitä, että luontoa on tutkittu pelkistävien metodien kautta, jotka eivät ota huomioon asioiden tärkeitä yhteyksiä ja keskinäisvaikutuksia. Tieteellisen ja teknokraatisen rationaalisuuden ihannointi on myös johtanut siihen, että valta päättää elinalueiden ja maiden kohtalosta on annettu paikallisyhteisöjen sijasta erinäisille (yleensä kaukaisille) eliiteille, joiden omat elämät eivät ole sidoksissa niihin.
Viimeinen tekijä eli patriarkia viittaa ennen kaikkea modernin maskuliinisuuden ihanteisiin, kuten yksilökeskeisyyteen (individualismiin), hyödyn järkiperäiseen tavoitteluun (instrumentaaliseen rationalismiin) sekä hallintaan ja alistamiseen (dominaatioon). Yksilökeskeisyys tekee yksilövapautta rajoittavien ratkaisujen toteuttamisen äärimmäisen vaikeaksi, hyödyn järkiperäinen tavoittelu on suorassa yhteydessä luonnon näkemiseen nimenomaan luonnonresursseina (erillisenä ja arvokkaana juuri kaupallisten mahdollisuuksiensa vuoksi), ja hallinta ja alistaminen toistuvat siinä tavassa, jolla suurimmat saastuttajat (etenkin rikkaat, valkoiset, länsimaiset miehet) suojaavat itsensä ympäristöongelmilta siirtämällä niiden seuraamukset naisten, ei-länsimaisten ja etnisten vähemmistöjen harteille.
Toisin sanoen, näiden neljän rakenteen (valtiojärjestelmän, kapitalismin, modernin tieteellisen järkiperäisyyden ja maskuliinisten ihanteiden) logiikat ovat syvässä ristiriidassa ympäristön hyvinvoinnin kanssa. Siksi ei riitä, että pyritään lisäämään uusiutuvia energianlähteitä tai muuttamaan lakeja ja säädöksiä, tarvitaan myös syvemmälle ulottuvaa kritiikkiä, keskustelua ja muutoksia. Miten pääsemme pois yksilökeskeisestä, materialistisesta ja ihmiskeskeisestä ajattelusta ja kohti yhteisen hyvän kulttuuria, jossa ihminen on harmoninen osa luontoa ja maapallon hyvinvointia? Pois energiahullusta, markkinoihin, maailmankauppaan ja kasvutalouteen perustuvasta talousjärjestelmästä ja kohti paikallista, demokraattista, osuuskuntiin perustuvaa taloutta, jossa toiminnan keskeinen motiivi ei ole voitto vaan laajempi hyvinvointi? Tutkivan ja toiminnallisen oppimisen nimissä en esitä omia vastauksiani (vielä), tässä vaiheessa toivon vain, että yhä useampi kysyy vastaavia kysymyksiä ja yrittää löytää niihin sopivia vastauksia.
Terhi Runnalls
Maan ystävien harjoittelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti